Uutiset/News 2011

2008, 2009, 2010

17.2.

Viimein hetkellisen nettipimennon jälkeen pääsin päivittämään tännekin välillä hyviäkin uutisia.

Nessi Ballbreake's Heritage on todettu alkuviikosta terveeksi silmistään. Joten seuraavaksi vain odottelemme juoksuja :)

Nessi's (Ballbreaker's Heritage) has checked clear on eyes.

3.2.

Harmikseni joudun ilmoittamaan, että tuoreimmasta pentueesta "Usko" V. Dewey Green on joutunut jättämään hyvästit maan elämälle ja siirtynyt elämään koiran valloittavaa elämää paremmalle puolen.

Usko yllättäen meni vaisuksi, jonka jälkeen alkoi eläinlääkäri käynnit. Tämän johdosta hyvinkin nopeasti todettiin verikokeissa ja tarkemmin maksa-arvoissa huolestuttavia tuloksia. Nopeasti lääkäri tulikin siihen tulokseen, että koiralla on suurella todennäköisyydellä maksashuntti tai vähintään vakava maksasairaus. Koira muuttikin viimeiseksi päiväksi luokseni, jonka aikana jouduimme tekemään raskaan päätöksen päästää koira pois.

Usko nukahti ikuiseen uneen 1.2. eläinlääkärin luona ja jäi mieleemme kauniina ja lupaavana, sekä aivan ihana luonteisena koirana. Kiitos Caritalle koiran huolehtimisesta. Hyvää matkaa pikkuinen, sinua niin paljon ikävöimme.

img_9019.jpg

25.1.2012

Tulevan pentueen isä, Huoleton Siipiveikko "Mauro" on eilen tarkistettu silmistään terveeksi. Nessillä tämä vielä edessä päin.

Jyväskylä KV, 21.-22.1.

Ballbreaker's Heritage EH / VG

Fairytale Spot's Bride To Be EH / VG

13.12.

Aikoihin ei ole taas päivityksiä tullut meidän poppoon suhteen, mutta laitettakoon nyt kuitenkin muiden koirien suhteen kuulumisia.

Vickanin ihanaiset B-pennut kävivät Helsingin pentunäyttelyssä 27.11. jossa tuomarina oli Harto Stockmari. J.Bouncing Bunny PEK1, KP, ROP-pentu, RYP 1!!!! J. Bel Air PEK1, KP!!!! Onnea omistajat kuin kasvattaja Tanja!!!

Mutta sitten onkin aivan oma lukunsa Vitsuddens Musse "Tollo". Tollo on kiertänyt vaatimattomasti parit näyttelyt tässä viime aikoina ja tässä niistä tuloksia:

8.10. Valmiera (Latvia) VAL1, SA, PU1, ROP -> LV MVA!!!

9.10. Siauliai (Liettua) VAL1, SERT N -> LT MVA !!!

3.12. Helsinki Winner-11 VAL1, SA, PU1, CACIB, VSP, HeW-11!!!

10.12. Pohjoismaiden Voittaja-11, VAL1, SA, PU1, SERT -> S MVA ja PMV-11!!!!

Vielä suuret onnittelut Nora ja Petra!! Ja kiitos, että sain myös osani tästä komeasta herrasta.

Vickans puppie Joydal Bouncing Bunny was in Helsinki puppy show Puppy1, HP, BOB and Group 1!!! Joydal Bel Air was Puppy 2, HP!!

Tollo (Vitsuddens Musse) wonderful autum! He's now FI CH, LT CH, LV CH, SE CH, EE JCH, HeW-11, NordW-11!!!!!


21.11. Jyväskylä Int Show

Judge: Muntean Petru, Romania

Vickan AVO ERI / Open Class EXC (comments)

Judge: Gonzalbo Maite, Espanja

Elmo JUN EH / Junior VG (comment)

Nessi NUO ERI2, SA, PN3, va-CACIB / Young EXC2, CQ, BF3, res-CACIB (comments)

Lisäksi täydennetty pentue suunnitelmia sivua.

Litter plans- page has updated.


12.11. Best In Puppy- Show, Helsinki (results)

judge: Karin Berghom, FI

V. Dewey Green "Usko" PEK3, KP / Male little puppy 3, HP

V. Mail Two Tail "Lissu" PEK3, KP / Female little puppy 3, HP

Kennel Vauhtihurtan breeder class KAK1, HP / Breeder Class 1, HP

"Hyvä ryhmä, jotka ovat keskenään hieman erityyppisiä. Kaikilla hyvät rakenteet ja iloiset luonteet. Kauniit päät. Korvien kokoon ja takakorkeuteen tulee kiinnittää huomiota. Kaikilla hyvät rungot & karvanlaadut. Onnea kasvatustyölle."

Mukana menossa olivat myös Luca (kiitos Eelis ja Nelli) ja Tupu, joka olikin heti hienosti omistajansa Anskun kanssa kehässä. Pojasta löytyi sen verran menoa, ettei kehässä olisi malttanut pysyä. Mutta harjoitusta lisää vaan . Suuri kiitos kun kaikki olitte mukana päivässä!!

Mukana myös oli Mandi ensimmäistä kertaa Junior Handler- kilpailussa Vickanin kanssa. Sijoitusta ei tullut, mutta varmasti miljoona uutta kokemusta rikkaampana tästä on hyvä jatkaa.

Ja lisäksi tietysti kuulin saman päivän aikana hienoja uutisia Norjasta!

V. April Tail "Leenu" oli ollut Norjan pentunäyttelyssä hienosti VSP!!!

Thank you for Luca (Eelis and Nelli) and ofcourse Tupu and he's owner Jarno and Ansku!!!

And news from Norway: V. April Tail "leenu" was BOS yesterday!!! Concratulations Liselotte and Kent!!!! What a wonderfull day!! :)


24.10.

Disney-pentueesta lisätty uusia kuvia. Ja näin viikon alkajaisiksi..löydätkö alla olevasta kuvasta koiran :)

img_8484.jpg


2.10.

Tuulos R 1.10. Tuomarina Anne Sume, Viro

Kisentel's My Name Is Earl (Elmo) PEK1, KP, ROP-pentu (arvostelu) Handlerina toimi Mandi, jolla ensimmäinen kerta näyttelyissä.

Ballbreaker's Heritage (Nessi) NUK1, SA, PN2, va-SERT (arvostelu)

Vitsuddens Musse (Tollo) VAK1, SA, PU1, ROP (arvostelu)

Tuulos Show, 1.10. Judge: Anne Sume, Estonia

Kisentel's My Name Is Earl (Elmo) Puppy 1, HP, BOB-puppy (comments)

Ballbreaker's Heritage (Nessi) Young1, CQ, BF2, res-CAC (comments)

Vitsuddens Musse (Tollo) Open class1, CQ, BM1, BOB (comments)

img_7815.jpg

img_7894.jpg


20.9.

Savitaipale R 17.9.2011 Tuomarina: Harri Lehkonen

Elmo (Kisentel's My Name Is Earl) PUP1 (arvostelu)

Nessi (Ballbreaker's Heritage) NUO EH (arvostelu)

Savitaipale Dog Show 17.9.2011 Judge: Harri Lehkonen, FI

Elmo Best male puppy 1

Nessi Young VG


9.9.

Terri-eri 2011, Lohja, tuomari Kirsi Sainio: Tollo ERI, VAK1, SA, PU2

Samalla näyttelyssä tarjoiltiin Tollon ja Inkun (Ikonka-Intrada Thidalium) valioitumisen kunniaksi kakkua, jonka sain kunniakseni tehdä. Tässä hieman kuva makuja siitä

img_7649.jpg

Onnittelut vielä Tollosta Nora ja Petra sekä Inkusta Heini!!

28.8. Luumäki R, tuomari Paavo Mattila: Tollo ERI1, SA, PU1, ROP ja hienosti vielä Fuula (Kisentel's Somethin' Stupid) ERI1, SA, PU1, SERT, VSP!!!!

Mainostettakoon tässä vielä loppuun, että nykyisin teen tilauksesta kakkuja tilaisuuksiin, syntymäpäiville tai muuten vain. Yhteydenotot halutessasi minuun. Facebookista löytyy lisää tuotoksiani  http://www.facebook.com/media/set/?set=a.205247559267.128329.556904267


23.8.

Kouvola KR 20.8.2011, Tuomarina Pirjo Hjelm: Nessi ERI, JUK1

Heinola KR 21.8.2011, Tuomarina Viva Maria Soleckyj-Spunar, Puola: Nessi ERI, JUK4. Tollo ERI, VAL1, SA, PU1, ROP!!

Tuoreimpia kuvia Disney-pentueesta löydät täältä.

Kouvola show 20.8.2011 Judge: Pirjo Hjelm Nessi Junior EXC1.

Heinola Show 21.8.2011 Judge: Viva Maria Soleckyj-Spunar, Poland: Nessi Junior EXC4, Tollo Champion class EXC1, CQ, Bm1, BOB!!!

New pictures about Disney-litter you find here.


18.8.

Tässä viime aikaisia uutisia nyt urakalla!

Vitsuddens Musse "Tollo" Turku KV 13.8.2011, Tuomarina Johan Juslin, Suomi -> ERI, AVO1, SA, PU1, SERT -> FI MVA!!!!! Onnittelut Nora ja Petra!!!!

Vickan muutti takaisin kotiin parisen viikkoa sitten ja onkin hienosti aloittanut palautumisen pentujen jäljiltä. Täällä parit uudet kuva koirasta.

Vickanin suloisiin on mahdollisuus tutustua Kennel Joydal sivuilla enemmän. Vapaana on vielä sijoitukseen uros, näyttelyistä kiinnostuneeseen kotiin kuin harrastus-ja kotikoiraksi.

Vickan oli myös harjoittelemassa Match Showssa, Lahdessa menneenä tiistaina 16.8. ollen hienosti Punaisten 3 pienellä mamman pyöreydelläkin :) Samoissa harjoituksissa olivat myös Mimmi Nessin kanssa ensimmäistä kertaa. Ja olivatkin hienosti Punaisten neljänsiä!! Hienoa! Viikonloppuna Nessi tullaankin näkemään Kouvolan ja Heinolan näyttelyissä yhdessä Mimmin kanssa.

Nessin suhteen on kovasti tehty ensi vuodelle pentue suunnitelmaa. Urosvalinta onkin nyt päätetty, mutta tämä tullaan julkaisemaan tuonnempana, kunhan saamme terveystarkastuksissa varmistettua koirat terveiksi. Jos olet kiinnostunut pennuista, yhteydenotot sähköpostiin vauhtihurtan@hotmail.com. Yhdistelmä tulee olemaan hyvinkin mielenkiintoinen, mitä itse odotankin innolla.

Linkkeihin on lisätty Tupun blogi (V. Huey Blue) sekä Leenun kotisivut (V. April Tail).


1.8.

Kaikille pennuilla on nyt löytyneet kodit. Kiitos kaikille ihanille ihmisille yhteydenotoista. Valitettavasti kaikkien teidän elämää en pystynyt russelin pennulla ilahduttamaan. Onnea silti etsintään!

All puppies are home now!
Usko  (Dewey Green) was moved to Hollola ownership.
Leenu (April Tail) last Thursday, moved to Norway to continue the processing of breeding. Congratulations to Liselotte and Kent.
Luca (Louie Red) on Friday moved to Vantaa. Congratulations Nelli and Eelis.
Tupu(Huey Blue) yesterday moved to a place called Tuohikotti. Congratulations to Jarno and Anniina.
In addition, Liinu (Apr Tail Two) today confirmed a new home and Liinu  move into their new home during this week.

28.7.

Tässä pentujen luovutusten lomassa vietämme rakkaan aviomieheni kanssa 4-vuotishääpäiväämme!! :)


18.7.

Viikonloppuna olimme SJRT Erikoisnäyttelyssä Tampereella. Tuomareina oli Matti Luoso (pennut, kasvattajaluokka pennut, urokset, ROP-vet) ja Wim Wellens, Alankomaat (nartut, ROP, jäl, kak).

Nessi EH (arvostelu), Elmo BABY 3 (arvostelu)

16.7. Finnish JRT special show: Nessi VG (comments) and Elmo Baby 3 (comments)


14.7.

Vauhtihurtan May Two Tail "Liinu" etsii edelleen yhteistyö kykyistä kotia lähistöltä. Kiinnostuessasi ota yhteyttä minuun

Sini 040-7385009 tai vauhtihurtan@hotmail.com

27.6.

Pitkän odotuksen ja pienten vastoinkäymisten jälkeen sain ihania uutisia!!

Vickan (Fairytale Spot's Bride To Be) on saanut eilen keisarinleikkauksella 1 nartun ja 7 urosta!!! Narttu on musta blaffa, 1 uros musta blaffa, 3 urosta mustapilkkuisia ja 3 ruskeapilkkuisia.

Pennut ja Vickan voivat nyt hyvin ja äiti hoitaa lapsiaan pienen heräämisen jäljiltä hienosti. Kuvia laitetaan heti kunhan Tanja pitkän vuorokauden ja lepäämisen jäljiltä jaksaa laittaa.

Pentukyselyt suoraan Tanjalta, Kennel Joydalista Iittalasta.

Vickan (Fairytale Spot's Bride To Be) has born a C-section yesterday, one female (blaffa) and 7 males (1 blaffa, 3 black and 3 brown)!!

The puppie and mother are now well! If you are interested in the puppies, please contact to Tanja, Kennel Joydal!!

1vrk_9.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1vrk_1.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pictures: @Tanja Pietilä


24.6.

Aamulla sain viimeisimmän tiedon Vickanista. Lämmön laskua edelleen yritetään metsästää ja ruoka koiralle edelleen maistuu. Siispä pentuja vielä hetki saadaan odotella maailmaan!

Pentueen tilanteesta päivittelin hetki sitten lisää kuulumisia heidän omille sivuilleen.

Kuvia pitäisi yrittää vauveleista napsia. Ja sen yritänkin tässä vapaiden aikana tehdä.

Ja lopuksi, KAIKILLE OIKEIN IHANAA JUHANNUSTA!! Muistakaa pitää järki mukana menossa.


21.6.

The puppies are now 2-weeks-old and to celebrate, I've added new photos of them to the gallery.
Eyes begin to gradually open up to them. Liinu and Hupu has the eyes are already wide open.  

All are still in a very calm and energetic. All grow steadily, and sleep a lot.
Kerttu-mother, now thrives in the outdoors a lot, but remember to always check for the visit, the puppies will be all right.

Queries I have received a lot of puppies. I would point out, however, that at this stage I can not promise anyone anything. I hope that people get to you first to explore in peace, after which it is easier to choose, each of whom fits the puppy.

Viki's photo album I added a couple of new photos of waiting. Today mating after 60 days. If you are interested in the cute Dalmatian puppy, please contact ti Tanja.

Kotka Int Show 19.6.2011, Judge: Francesco Cochetti, Italy

Nessi: Junior VG. Comments Nessi's page


13.6.

Vihdoin sain pieniä päivityksiä tehtyä. Vikistä on lisätty omaan kuva-albumiin pari odotuskuvaa.

Pennuista kirjoitin kuulumisia heidän omille sivuilleen ja viralliset uudet nimet sekä jokaisesta on 1-viikkoiskuvat pentualbumissa.

I've finally put the Viki's new waiting period pictures here.

Puppies are now found in the 1-week pictures in here. All puppies are now also official names.


10.6.

Tänään kävimme ihailemassa meidän ihanaista Vikiä Tanjan luona. Niin suloinen kyllä oli koko koira. Masu kasvanut todella ihanasti ja reppanalla vaan olemista näissä hurjissa lämpö keleissä.

Lisäksi pääsimme vielä moikkaamaan ihania pentuja Kennel Gracilikseen, joka sijaitsee aivan lähellä Vikin nykyistä kotia. Ei malta odottaa, että Vickanin pennutkin jo syntyy :) Yritän vielä tänään laittaa kuvia siltä reissulta, kunhan talo hieman rauhoittuu.


8.6.

Pennut kasvavat mukavan tasaista tahtia. Kerttukin on alkanut uskaltautumaan pissalle hieman paremmin kuin väkisin viemällä. Parissa pennussa on alkanut näkymään hieman mustaakin väriä, yhdessä tytössä ja yhdessä pojassa. Täytyy yrittää ottaa jälleen pientä kuvaushetkeä tämän tai huomisen päivän aikana, josko värit saataisiin paremmin ikimuistettua ja innokkaille esiin :)

Pentuja on edelleen vapaana. Jos olet kiinnostunut ota yhteyttä, joko soittamalla 040-7385009 tai sähköpostilla vauhtihurtan@hotmail.com

Puppies have grown nicely. Mother care for them well and fondly. Puppies are still available also. If you are interested, please contact us vauhtihurtan@hotmail.com


5.6.

Yhteistyöpentue Kennel Kisentel's kanssa on syntynyt. Pennut syntyivät viime yön ja tämän aamupäivän aikana. Saldona Kerttu ja Eeli ovat tuottaneet 3 urosta ja 2 narttua. Synnytyksestä sekä vanhemmista löydät lisää tietoa täältä. Kuvia löydät täältä.

Puppies were born 5.6. Kerttu-mother and father-Eeli had three boys and two girls. Pictures can be found here.

Lisäksi alla ihanat kuvaterveiset Iittalasta Tanjalta <3 Suuri Kiitos Tanja!!!

I also got a lovely greetings to Tanja. A couble of pictures about Viki. Thank you Tanja!!

viki_42vrk_1.jpg

 

 

 

 

 

 

Odotusta 42 vrk molemmissa kuvissa.

@Tanja Pietilä

 

viki_42vrk_2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

@Tanja Pietilä


1.6.

Tänään kotiuduimme Saksan maasta mieheni kanssa ja saimme auton lisäksi paluumatkalla tuliaisiksi Kerttu koiran. Koira onkin niellyt jalkapallon sisäänsä. Vuorokausia on nyt 58, joten montaa päivää tuskin tarvitsee vauvoja odotella syntyväksi. Lämmöt toistaiseksi on korkealla ja niitä nyt päivittäin mittaillaankin. Väsynyt mamma Kerttu on, mutta annettakoon tämä anteeksi. Ketterästi koira kuitenkin liikkuu edelleen.

Vikin masukin kasvaa hyvää vauhtia, mitä olen kuvia päässyt näkemään. Viki muutti jo viime viikolla Tanjan luokse Iittalaan ja joudunkin koiruuden masun kasvua seurailemaan tällä erää virtuaalisesti.


23.5.

Kävimme Viksan kanssa viime perjantaina eläinlääkärin luona ultraäänessä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pääsin ihailemaan pikku Vickaneita ja pikku Randyja masussa. Lääkäri uskalsi varmaksi sanoa että se 3-4 pentua masussa varmasti on, mutta väitän nähneeni sen 4-5 pentua siellä. Ja arveltiin, että kunnon pentue olisi tulossa, sillä koira viikkoihin nähden kivasti pyöristynyt. Astutuksesta oli tuolloin pari päivää vajaa 4-viikkoa, joten pentuset olivat vielä hirmuisen pieniä ja tästä syystä niitä jouduttiin hieman etsimällä etsimään.

Normaalisti on Vikin kanssa harrasteltu liikkumista. Koirasta kyllä havaittavissa, että väsyneempi nykyään on ja haluaisi kovasti olla vain rapsuteltavana. Ensi viikolla Viki muuttaakin jo Tanjan luokse Iittalaan (valitettavasti :( ), johon halukkailla on mahdollisuus päästä koiraa ihailemaan.

Viikon päästä Kerttukin muuttaa meille asustamaan ja alammekin odottamaan russelivauvoja kuumeisesti. Masua Kertulle on kuulemma kertynyt kiitettävästi ja lupailtu, että kolme pentua masussa olisi ainakin. Määrää siis jännitämme vielä hetken aikaan, kunnes pääsemme toteamaan varmuudella määrän.

img_5538.jpg

Muutama uusi kuva Vikistä, odotuksesta ja Lahti KV näyttelystä. Nessistä kuvia Lahti KV näyttelystä. Elmosta 4kk kuvia eilisestä pentutapaamisesta

New pictures about Viki, Nessi and Elmo.


4.5.

Toholampi Dog Show, 30.4.2011, Judge: Markku Kipinä

Tollo (Vitsuddens Musse) Young Class EXC1, CQ, Best Male 2, re-CAC

Fuula (Kisentel's Somethin' Stubid) Open Class EXC1, CQ, Best Female 1, CAC, BOB!!!!

Elmo is very proud of their parents!!!!


28.4.

Viki on nyt astutettu ihanaisella uroksella Randylla. Yhdistelmästä löytyy lisää tietoa pentue-sivuilta sekä Kennel Joydalin sivuilta. Seuraavaksi voimmekin vain alkaa jännittämään ja odottamaan kantaako astutus hedelmää :)

Viki tulla ultraamaan muutaman viikon päästä. Osataan ainakin varautua tulevaan paremmin. Mahdolliset pennut tulevat syntymään Tanjan luona Iittalassa. Jos olet kiinnostunut pentueesta, voit olla yhteydessä suoraan Tanjaan. Toki halutessasi, olet tervetullut tutustumaan Vikiin henkilökohtaisesti meille Nastolaan.


23.4.

Lahti Int Show today: Viki Open Class EXC.


22.4.

Lahti Int Show today: Nessi junior EXC. Comments Nessi's own page.


19.4.

Tänään kävivät Lahden eläinlääkäriasemalla tarkastuksissa Sindi ja Nessi. Tuloksena hyviä ja huonoja uutisia.

Sindin toisessa silmässä todettiin linssin pientä liikkumista, joka voidaan määritellä linssiluksaation ensi oireeksi. Näin ollen Sindi tulee siirtymään lopullisesti eläkkeelle ja saa nauttia jatkossa täysin kotikoirana. Toivotaan vain ettei tämä tulisi aiheuttamaan koiralle mitään oireita.

Nessi taasen on tarkistettu silmistään terveeksi ja polvet oikein hyvät 0/0.

11.4

Vaasan näyttely keikka on heitetty kera Vikin ja Nessin. Mukana myös oli Tanja tyttärensä kanssa, sekä Sisu ja howawart Caro. Vikin ja Nessin tulokset löytyy omilta sivuiltaan.

Kuvia laitoin myös kuvasivuille. Niitä tuli paljon räpsittyä, mutta jouduin julmalla kädellä karsimaan kuvia. Monet kuvat hieman huonoja putken ja välimatkan vuoksi :( Kiire myös karsi monen hienon koiran kuvat. Vaasa Kv 2011 kansiossa niin dalmiksia kuin russeleita.


7.4.

Kerttu (WW Yangoviper's Heart and Soul) on tänään vihdoin astutettu ensimmäisen kerran Eelillä (Yhenjyty Erähittsi Eeli). Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, voimme odottaa pentusia kesäkuun alussa.

Sain ilokseni myös pari päivää sitten uutisia Nessin isästä Manosta, joka on todettu PLL vapaaksi. Näin ollen myös Nessi on  PLL vapaa (Sara äidin vanhemmat on todettu PLL vapaiksi).

Viki pyörähti myös viime viikonloppuna 2.4. Kokemäellä ryhmänäyttelyssä omistajansa Tanjan seurassa. Tuomarina Paula Rekiranta. Tuloksena ERI, AVK2, SA, PN2, VA-SERT!!

Mukana näyttelyssä oli myös Vikin mummo Gracilis Gold Chocolate "Nuppu" ensimmäistä kertaa veteraanikehässä. Pokaten vaatimattomasti ERI, VEK1, SA, PN4, ROP-VET!

Täytyy myös mainita tässä. Yksi pahimmista kilpailijoistamme ;) Klaara (Gracilis Love Power) pokkasi kolmanne SERTinsä ja näin ollen valioitui Suomen MVA!! Mahtavat onnittelut kasvattajalle / omistajalle Outille!!!

Onnea tietysti myös Tanjalle kahden hienon koiransa menestyksestä!!!!

Sivuilla nyt myös paljon päivityksiä mm. Elmolle kuvasivu, nessistä 1v kuvia, näyttelytuloksia.

Kerttu (WW Yangoviper's Heart and Soul) has mated today with Eeli Yhenjyty Erähittsi Eeli). If all goes as we planned, puppies expected in June.

I also got some great news. Nessi is PLL-free.

2.4. Kokemäki R. Judge Paula Rekiranta.

  • Viki: EXC, Open Class 2, CQ, Bf 2, res-CAC
  • Nuppu (Gracilis Gold Chocolate, viki's grandma): EXC, Veteran class (firs time), CQ, Bf4, BOB-veteran
  • Klaara (Gracilis Love Power): EXC, Open Class 1, CQ, Bf1, CAC -> FI CH, BOB
Congratulation Klaaras's breeder/owner Outi!!! Congratulation Tanja (viki and Nuppu owner)!!!

19.3.

Sivuilleni on ilmaantunut uusi seikkailija Elmo!! Tervetuloa Elmo ihastuttamaan elämäämme ja särkemään sydämiä :) Elmoon pääset tutustumaan tästä.

Kertun juoksut alkoivat pari päivää sitten. Astutuksen ajankohdasta lisää myöhemmin.

Welcome to our team a new boy named Elmo. Elmo's page you find here.

4.3.

Niin Viki täyttä täydet 2-vuotta hieman huomaamattomasti. Jäi hieman juhlimisetkin vähälle kun omistajat ovat vaan juosseet töissä turhankin tiuhaan tahtiin. Yritettiin ottaa vahinkoa hieman takaisin juoksemalla jäällä useamman tunnin. Tuntui tyttö tykkäävän siitäkin.

Seuraavaksi juhlimmekin Nessin 1-vuotis syntymäpäivää ja alamme jännittämään neidin tulevia terveystarkastustuloksia. Mutta niistä sitten lähempänä lisää.

24.1.

Eilen kävimme Turku KV näyttelyssä yhdessä Nessin kanssa. Näyttely jännittikin aivna hirmuisen paljon itseäni, koska olihan se Nessin ensimmäinen Virallinen näyttely. Ja täytyy myöntää, että oma laiskuus taas iskenyt kiinni, joten Nessin kanssa harjoittelutkin jäivät jälleen viimeiseen päivään. Kuitenkin olin tyytyväinen päivään. Saimme punaisen nauhan (ERIn), jota salaa vain haaveilin. Juniori narttuja oli huikeat 12 ja kauniit russelit kilpailijoina. Nessille uudet kuvat ja tulokset.

Myös Nora ja Tollo olivat matkaseuranamme. Tollo olikin jälleen ansaitusti Nuorissa pojissa 1 ja sijoittui urosten 3, saaden SA ja vara-SERTin.Tollon tulokset.

Hieman oli itsellä opettelua näiden uusien sääntöjen kanssa, kun punainen nauha nykyään ERI ja vaaleanpunainen SA (sertifikaatin arvoinen).

Oli hienoa nähdä jälleen tuttuja kuin uusiakin naamoja. Onnittelut tuoreille muotovalioille!!!! Onnittelut myös Nessin veljelle Mikille, joka hienosti junnu uroksissa 1, saaden SA. Kiitos Noralle matkaseurasta!

Näyttelystä kuvia löydät täältä.

Yesterday we were in Turku Int Show with Nessi. Nessi got a good reviewis therefore EXC. I'm pleased with the outcome. Results and comment  you find in here. Couple new pictures in here.

Tollo was in Turku too. Here is him results and comment.

Thank you Nora and Tollo travel company. Here is more pictures about the Show.

12.1.

Kerkesinkin tänään laittamaan hieman kuvia esille. Vikin omissa kuvissa nyt pari seisoma kuvaa, Sulolla yksi uusi kuva.

Lisäksi uusi kansio lisätty Talvi 2011, jossa kaikista koirista kuvia. Linkki sivulle löytyy myös Kuvia sivulta.

Viki has couple nes pictures in here. Sulo has one picture in here.

New picture album Talvi 2011. There is some new pictures about of all dogs. Link of album you find Pictures page.

11.1.

Niin se vuosi jälleen vaihtui aivan ilman erikseen pyyntöä :)

Vieraskirjamme taas toimii, jiphei...ja tietysti odottelen innolla sinne kommentteja/terveisiä/risuja/ruusuja.

Yritän tässä piakkoin saada myös koiruuksista kuvia sivuilleni. Niitä tosin ei paljon ole, mutta saatiin pari päivää sitten edes muutama piha touhuista. Valoa vaan riittää niin surkeasti tähän aikaan vuodesta, joten vähän siitäkin syystä jääny kuvaus hetket vähiin.

Sain tänään myös kuulla, että ihana muruliini Nessi on siirtymässä isojen tyttöjen kastiin ja aloitti juoksunsa päivää ennen 10kk. 

Happy New Year for everyone and welcome again!

Guestbook worging finally, so I hope you leave a message =)      

I try to update my page as soon as possible and put new pictures of my dog. Light of photos taken has not come to much.

Nessi is finally becoming a big girl and started the first period today =)